Väkivaltarikosten määrä kasvoi Helsingin seudulla
Poliisin tietoon tuli huhti-kesäkuussa 14 prosenttia enemmän Helsingin seudulla tehtyjä väkivaltarikoksia kuin vuotta aikaisemmin. Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan väkivaltarikosten määrä kasvoi kaikissa pääkaupunkiseudun kunnissa. Väkivaltarikosten määrä kasvoi myös Uudellamaalla sekä koko maassa.
Huhti-kesäkuussa Helsingin seudulla poliisin tietoon tuli 4 300 henkeen tai terveyteen kohdistunutta rikosta tai seksuaalirikosta, joista hieman alle puolet tehtiin Helsingissä.
Poliisin tietoon tulleiden väkivaltarikosten määrä kasvoi huomattavasti vuonna 2011, kun osa lievistäkin pahoinpitelyistä tuli lakimuutoksella yleisen syytteen alaisiksi. Siitä lähtien suunta oli laskeva, kunnes vuoden 2015 aikana yleinen kehityssuunta kääntyi jälleen loivaan kasvuun Helsingin seudulla vuotta 2018 lukuun ottamatta. Vuodesta 2021 eteenpäin kasvu on voimistunut aiempiin vuosiin verrattuna.