Avoimien työpaikkojen määrä väheni Helsingin seudulla
Analyysi koskee tilannetta joulukuun lopussa, kuvio päivittyy kuukausittain
Työllisyyspalveluihin ilmoitettujen avoimien työpaikkojen määrä pieneni Helsingin seudulla 11 prosenttia vuoden takaiseen verrattuna. Vuoden 2025 joulukuun lopussa Helsingin seudulla oli tarjolla 3 950 työpaikkaa, mikä oli 13 prosenttia koko maan avoimista työpaikoista. Helsingissä avoimien työpaikkojen määrä väheni 14 prosentilla, Espoossa kuudella prosentilla ja Vantaalla 12 prosentilla vuoden takaisesta. Tiedot perustuvat Keha-keskuksen työnvälitystilastoon. Kaikki avoimet työpaikat eivät näy tässä tilastossa. (Vuoden 2025 maaliskuusta lähtien työnvälitystilastosta vastaa KEHA-keskus, aiemmin työ- ja elinkeinoministeriö).
Työ- ja elinkeinotoimistoihin ilmoitettujen avoimien työpaikkojen määrä kasvoi Helsingin seudulla vauhdilla vuosina 2021–2022 koronaviruspandemiasta palautumisen myötä. Vuoden 2022 aikana avoimien työpaikkojen määrä ylitti reilusti tilanteen ennen koronaviruspandemiaa. Vuoden 2022 lopussa työvoiman kysyntä jälleen hidastui ja avoimien työpaikkojen määrä kääntyi Helsingin seudulla laskuun.
Avoimien työpaikkojen tilastoinnissa on tapahtunut muun muassa tietojärjestelmiin liittyviä muutoksia, jotka heikentävät tietojen vertailua edellisiin vuosiin. KEHA-keskus on tarkentanut avoimien työpaikkojen tilastointiin liittyviä tekijöitä vuoden 2025 kesällä. Täsmennys avoimien työpaikkojen määriin - KEHA-keskus.
Tilastokeskuksen otoskyselyyn perustuvan Avoimet työpaikat -tilaston mukaan avoimien työpaikkojen määrä on vähentynyt vuoden 2025 neljännellä vuosineljänneksellä koko maassa ja Uudellamaalla. Työpaikkoja oli auki vuoden viimeisellä neljänneksellä koko maan tasolla 31 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin. Eniten työpaikkoja oli vuonna 2025 tarjolla Helsinki-Uusimaa-suuralueella ja avointen työpaikkojen määrän lasku oli keskimääräistä pienempi, reilut 17 prosenttia edellisvuodesta.
Avoimien työpaikkojen määrä selvässä laskussa | Tilastokeskus