Työttömien osuus työvoimasta (TEM)

Työttömien määrä vähenee vuoden takaisesta, mutta on edelleen huomattavasti korkeampi kuin ennen koronakriisiä

               Analyysi koskee tilannetta syyskuun lopussa, kuvio päivittyy kuukausittain

Työttömien osuus työvoimasta oli Helsingin seudulla 11,1 prosenttia syyskuun lopussa työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilaston mukaan. Osuus oli 1,8 prosenttiyksikköä matalampi kuin vuotta aiemmin. Koko maassa työttömien osuus työvoimasta oli 10,1 prosenttia.

Koronakriisin talousvaikutukset näkyivät työttömien työnhakijoiden määrän voimakkaana kasvuna vuoden 2020 aikana. Työttömiin työnhakijoihin lasketaan kokoaikaisesti lomautetut ja kokonaan työsuhdetta vailla olevat työttömät. Vuoden 2021 keväällä erityisesti lomautettujen määrä kääntyi laskuun ja työttömien työnhakijoiden määrä alkoi pudota vuoden takaisesta. Syksyllä myös kokonaan vailla työsuhdetta olevien työttömien määrä kääntyi hienoiseen laskuun.

Syyskuun lopussa Helsingin seudulla oli työttömiä työnhakijoita yhteensä 88 097, joista kokoaikaisesti lomautettuja oli 9 097, eli 10 prosenttia kaikista työttömistä työnhakijoista. Työttömien työnhakijoiden määrä pieneni 13 prosentilla vuoden takaisesta. Kokoaikaisesti lomautettujen määrä väheni 13 500 henkilöllä vuoden takaisesta. Helsingin seudulla oli kuitenkin yli 12 900 työtöntä työnhakijaa enemmän kuin kaksi vuotta sitten. Koko maan tasolla työttömien työnhakijoiden määrä oli 14 prosenttia alempi kuin vuosi sitten.

Työ- ja elinkeinoministeriön mukaan työttömien osuus työvoimasta oli Helsingissä 11,9 prosenttia, Espoossa 9,9 prosenttia, Vantaalla 13,3 prosenttia ja KUUMA-kunnissa 8,8 prosenttia syyskuun lopussa.

Työttömien määrä kootaan kuukausittain työ- ja elinkeinotoimistojen rekisteristä ja työvoiman määrä on Tilastokeskuksen rekisteripohjaisen työssäkäyntitilaston tuorein tieto (vuoden 2019 lopusta). Työttömiin työnhakijoihin lasketaan työttömät ja kokoaikaisesti lomautetut.

Työ- ja elinkeinoministeriön rekisteritietojen mukaan työttömien osuus työvoimasta pieneni vuodesta 2016 aina vuodenvaihteeseen 2019/2020 asti, jolloin lasku pysähtyi jo ennen koronakriisiä.

Lataa kuvion tiedot CSV-muodossa tästä